Remontti tuntuu tässä tällä hetkellä edistyvän suhteellisen hyvää vauhtia vaikka välillä tuleekin tunne, että mikä tässä taas takkua mutta loppujenlopuksia tulosta on saatu myös aikaan.
Viimeisimmän blogi päivityksen jälkeen tilanne on edennyt siihen vaiheeseen, että lattia ja seinät on todellakin saatu levytettyä melkein kokonaan. Jostain syystä tämä vaihe menikin omasta mielestäni odetettua nopeammin ja sitten meillä olikin käsissä ongelma mistä saamme tasoitemiehen paikalle. Kyselimme tekijöitä useammasta paikasta mutta suurimmaksi osaksi meille myytiin eioota eli olivat hyvinkin kiireisiä ja toisekseen hintahaarukkakin oli sangen mielenkiintoinen tai sitten tekijöistä ei saanut pihalle oikein juuta eikä jaata. No onneksi ongelma kuitenkin ratkesi ja työt on päästy aloittamaan tuossa kesäkuun alussa.
Toinen ongelma joka tuli eteemme oli se, että muurari oli, odottaessa tietoa siitä milloin pääsee jatkamaan täällä, ottanut tietenkin muista hommia ja ne piti päästä lopettamaan ensin ja sitten tulikin jo loma. No onneksi näistä tasoite miehistä löytyi myös kätevä laattamies joten ainakin keittön osalta olemme päässeet nyt etenemään senkin asian suhteen.
Tällä hetkellä siis keittiö ja olohuone on tasoitettu ja muut huoneet ovatkin hyvää matkaan työnalla. Keittö on myös maalattua ja laatoitettu kokonaan, tänään suoritettiin lattian saumaus. Keittiö alkaa olla siis valmis kalusteiden tuloon joka onkin sovittu juhannuksenjälkeiselle viikolla jolloin ne myös asennettaan. Myös olohuone on suurimmaksi osaksi maalattu näyttää siltä osin hyvältä. Myös muut 1. krs huoneet ja 2. krs ovat työnalla ja niitä päästäneen myös maalaamaan ainakin osittain jo ensi viikolla. Ensi viikolla myös varsinaisen muurarin/laatoittajan pitäisi tulla töihin jolloin saanemme wc tiloja ja kellarin saunaan sekä pesutilaa myös eteenpäin. Voisi siis hyvinkin olla mahdollista, että viimeistää elokuussa voisimme päästä muuttamaan.
Saunan lauteet on tilattu ja niiden toimitus on jossain elokuun toisella viikolla. Uudet avomalliset portaa on myös tilauksessa ja niiden toimitus pitäisi olla heinäkuun toisella tai kolmannella viikolla eli kenties tämä tästä…
Nyt mielessä kalvaa ongelma putkitöiden osalta eli saadaanko ne ajoissa alta pois. Putkiurakoitsija lomailee heinäkuussa joten ainakin wc pyttyjen ja keittiön hanojen asennukset pitäisi saada tehtyä siinä mennessä. Mutta sitä ennen pitäisi saada ainakin vessojen lattiat laatoitettua. Kenties siis tässäkin päästään johonkin tulokseen kesäkuun viimeisellä viikolla juhannuksen jälkeen.